Perinteinen virpomiskuva



Pikkunoidat olivat jälleen liikenteessä sunnuntaina. Blogiteksti ja kuva hieman myöhässä.

Meillä on joka vuosi käynyt yhä enemmän virpojia, mikä on tosi kivaa. Ainoastaan kylppäriremonttivuotena ei kävijöitä ollut muistaakseni yhtään, säikähtivät purkupinoa ulkona. Meillä koira tosin pimahtaa, kun joku käy koputtelemassa ovelle koko ajan.

Mietelauseita ... tänään olen miettinyt paljon lapsiani ja sitä, että muistakaa oi muistakaa kertoa aina lähimmille, että he ovat jees tyyppejä ja hienoja ja todella rakkaita. Minä kuiskuttelen joka päivä ja ilta lasten korviin, että rakastan ja olet rakas. Sitä minkä opettaa lapselle sen aikuisena taitaa. Ja uskokaa tai älkää - myös aikuisen pitää saada tietää olevansa tärkeä ja rakas. Muuten sitä meinaa murentua pois ja on varmastikin surullinen aina.

Toinen juttu mitä olen miettinyt aamupäivän aikana on sana kiitos. Pieni sana. Sana, joka on niin paljon. Sitä ei voi käyttää liikaa. Jos ei sanaa kiitos kuule koskaan ja tekee paljon, tulee aika arvoton fiilis.
Ja muutenkin, ne kivat sanat ja teot. Ole yhteydessä lähimpiisi ja ystäviisi. Se lämmittää. Jos on aina silloin yhteydessä, kun tarvitsee jotakin tai jonkun palveluksen - ei sekään ole oikein.

Sekavia ajatuksia mutta niillä uuteen viikkoon - kasvatetaan lapsistamme ihania tyyppejä sanoin ja teoin. 
Minä lomailen ja kyllä, olen ansainnut sen! Yritän tässä kaikessa vapaudessani myös bloggailla. Mukava viikkoa pikkunoidille ja isoille noidille ja lentäen kohti Pääsiäistä.
Terveisin erittäin iso noita.


No comments