Sunday, January 28, 2018

Rento viikonloppu kotona (taas)


Miten sitä onkaan niin poikki aina viikonloppuisin? Ei jaksa tehdä mitään. Kotona oleskelusta on tullut mielipuuhaani. Arki täyttyy ääriään myöten aina töillä, ystävillä ja harrastuksilla. Mutta viikonloppu nykyään ... tietenkin ne perinteiset ulkoilut ja aamujumpat ... mutta sitten sitä voikin olla loppupäivän ja illan "vaan kotona".  Ruuanlaittoonkin ja siivoamiseen saa menemään aikaa ihan riittävästi. Tuntuu, että ennen me teimme kaikkea. Pidimme juhlia ja järjestimme illanviettoja kaveriperheille. Nyt ei jaksa. Ei johdu teistä ystäväiseni, vaan minusta. Villasukat jalassa sohvalla makoillen ja kakluunissa tulta pitäen, ei parempaa paikkaa olekaan. Ehkä toivun kaksosten vauva-ajan raakuudesta ja valvotuista öistä näin, etten kaipaa mihinkään suuriin ihmisjoukkoihin, juhliin, kaupungille tai kauppakeskuksiin. Haluan vain olla rauhassa.
Yksinkin. Mikä minulla on? 

Joskus jopa "intohimoisesti sisustin" mutta tiedättekö, en enää jaksa. Koti on näyttänyt suurinpiirtein samalta jo monta vuotta. Uusin sisustukseni on torstaiselta kaupunkireissultani Cilla's puodin alennusmyynnistä kotiini löytynyt Bloomingvillen tupsureunainen kori, lastenhuoneeseen. Yhä koluan sisustusblogit, instan ja sisustuslehdet mutta omassa kotona kaikki jää haaveilun asteikolle. Ennen olin se joka teki, enkä se joka vaan selitti - muttei tehnyt mitään. 

Ehkä minä haluan vain olla viikonloput kotona. Ei se ole väärin se. Joku aktiivilomailee ja kylpylöitsee viikonloput ja sekin on ihan jees. Minä en vaan nyt ole sillä tuulella.

Huomenna se taas on edessä. Oma villasukkaminäni vaihtaa työminään. Ja painelee ihmisten ilmoille :)

4 comments:

  1. Ei tarvitse sisustaa koko ajan. Itse en ainakaan innostu blogeista joiden pitäjällä ei oo mitään omaa tyyliä, vaan seurataan orjallisesti sitä mikä on kulloinkin trendikästä. Näitä blogeja on jäätävän paljon, sinunlaisia harmillisen vähän.

    ReplyDelete
  2. Aina ei tarvitse jaksaa. On hyvä vaan olla. Kun on kotiinsa tyytyväinen, se riittää.
    Mukavaa uutta viikkoa!

    ReplyDelete
  3. Kuin olisin lukenut omia ajatuksiani. Ennen olin se joka meni ja teki. Suunnitteli ja toteutti. Nyt sohva kutsuu ja suunnitelmat ovat haaveita. :) Joskus näin... annetaan itselle aikaa olla vaan :)
    -Sanna-

    ReplyDelete